Puuhia

Työpöytä. Lähinnä tietokoneilulle pyhitetty, sillä siinä ei juuri koskaan mahdu muuta tekemään. Purkeissa kaikkea ompelu- ja askartelu- ja puuhailuroinaa. Kivoja lankoja löytyi pussillinen lähikirpparilta parilla eurolla. Niistä suunnittelen esikoiselle synttärilahjaa. Puolitoista kuukautta aikaa. Pientä virkkuukoukkua vaan ei löydy. Täytyy varmaan hommata uusi...






Esikoisella on myös salaperäisiä puuhailuja. Kotona ja koulussa. Välillä meinaa lipsahtaa, mutta viime hetkellä muistaa ettei saa kertoa. Vielä. Äidille ainakaan. Eilen oli saippuavettä kupeissa ja huovutusneulaa etsi.








Viime lauantaina ostin lähikaupasta ruusukimpun. Reilun kaupan ruusuja. Alkavat jo ränsistyä. Kauneimmillaan mielestäni. Persoonallisia. Tuntuu kuin olisi joku juhlapäivä ollut. Harvoin nimittäin ruusuja tulee noin vain ostettua. Nuo olivat niin kauniin värisiä.

Välillä meinaa hengästyttää tuo vauhti millä pikkutaapero rientää puuhasta toiseen. Hänellä on kiire. Koko ajan. Vaikkei kotimme suuren suuri ole, niin perässä ei tahdo aina pysyä. Itse mielelläni jäisin viipymään, uppoutuisin johonkin asiaan. Mutta kaverini ei sitä salli! Hän kiipeää jo pöydälle, tai vetää koiraa jalasta alas ikkunalaudan näköalapaikalta. Tai sitten hän on löytänyt jonkun ison siskon tärkeän aarteen, joka minun pitää pelastaa ehjänä vääristä käsistä. Joskus huijaan. Annan taaperolle palan juustoa, suurta herkkua, että saan juotua kupillisen kahvia ja luettua sivun lehteä tai kirjaa rauhassa.

Keltaista

Tälle menetän lapseni taas. Hän ei viihdy enää sisällä ollenkaan. Tuskastuu jos ehdotankin hänelle, että olisi hetken rauhassa sisätiloissa. Hän haluaa leikkiä naapurustossa asuvien kavereiden kanssa aamusta iltaan pihalla. Kiipeillä, keinua, tehdä soosseja hiekkalaatikolla, juosta, kiljua... Tänään kuitenkin sain hänet kanssani kauppaan ja kokkaamaan.

Teimme tuorepastaa, ravioleja. Esikoinen oli vastuussa täytteestä. Ja pastataikinajämien muotoilusta. Kaulitsin hiki hatussa taikinaa ohuemmaksi, ohuemmaksi... Puinen kaulin apunani.

Koiralle peti ja muuta

Koira sai uudet petivaatteet. Taapero leikkii nukkumista. Mies nukkuu.

Ensin oli kauniin harmaa ja lempeän lämmin kevätilta. Kävelimme ihmettelemään sorsia. Ne olivatkin outoja yksivuotiaan ja koiran mielestä. Kuvittelin saavani koiran kuivana ja kurattomana sisälle, kunnes kuvatessani esikoinen huudahti " Äiti! Nessi ui!" Koira oli kahlannut lammikkoon... Yksivuotiasta en edes kuvittele saavani kurattomana sisälle. Hän kyllä löytää jonkun kuralammikon missä rypeä.










Seuraavana aamuna tilanne oli aivan toinen. Jääpuikkoja roikkui ikkunalaudoilla ja postilaatikoissa. Tihutti kylmää ja märkää. Jäätävää. Sisälle lämpimään pian.












Kumisaappaat ovat olleet lempikenkäni jo monta viikkoa. Voisi luulla, ettei minulla muita olekaan. Entiset menivät rikki. Punaiset. Nyt jalassa ovat ruskeat, englantilaisen maaseudun mieleeni tuovat, kapeamalliset, ruudullisen vuorin omaavat saapikkaat. Puutarhurikuvitelmani voivat jatkua, kun kumisaappaat jalassa kiipeän portaita käytävässä talvehtineiden pelargonioiden luo.

Aurinko

Olen joskus suunnitellut puutarhurin uraa. Törmäsin kuitenkin jälleen yhteen syyhyn, miksi en olisi kovin hyvä puutarhuri: ötökät. Juuri istuttamassani mintussa on kirvoja. Mies jo varoitteli minua levittämästä niitä hänen rakkaisiin chileihin. Kirvojen häätäminen tuntuu kovin työläältä. Tässä paljastuu taas laiskuriluonteeni! Helppoa olisi, jos löytyisi ahkera leppäkerttu syömään kirvat pois. Mäntysuopaliuosta täytyy kokeilla, kuumalla vedellä jo suihkutin mintun. Chileissä ei vielä ole ötököitä...

Keittiön ikkunalla on toistaiseksi mintunmentävä aukko. Kyseinen kasvi majailee tällä hetkellä kylpyhuoneessa odottamassa lisätoimenpiteitä.