Joulu

***

***

Torilla

Lunta!

Askartelua

Varasin pöydän joulumyyjäisiin. Neljä lauantaita olen siis töissä. Ja nyt näpertelen kaikenlaista myyntiin. Saan virkata ja neuloa rauhassa ja sanoa että teen töitä. Pupuja, rintakoruja, rannekkeita on jo valmiina tai ainakin puolitiessä. Omien keskeneräisten tekeleitteni lisäksi meillä ajelehtii monenlaisia koululaisen kotiintuomia tuotoksia, sekä niiden inspiroimia uusia ja taas uusia jouluaiheisia koriste- ja lahjajuttuja. Materiaaleiksi tyttö kelpuuttaa melkein minkä tahansa. Pumpulipuikkoja keräsin viimeksi lastenhuoneen lattialta aika kasan...

Hujan hajan sikin sokin

Lastenhuoneeseen uskaltaudun kameran kanssa kuvaamaan ainoastaan seiniä. Seinät sentään ovat joten kuten järjestyksessä. Nukkekodin katon päällä on tällä hetkellä vain rikkinäinen soittopeli (mikäsenniminytolikaan) ja purkillinen kyniä. Kaapista puuttuu ovi, "joku" roikkui sen kahvassa, kunnes saranat pettivät. Leikit siirtyvät olohuoneeseen, koska "ei tuolla mahdu". Kun tulee aika korjata leikit lattialta, jottei kukaan yöllä pimeässä kompastu, samalla tulee myös ylitsepääsemätön väsymys. Itkunsekaisella äänellä: "Mä olen niin väsynyt! Mä en jaksa tehdä yhtään mitään! Mun pitää mennä suoraan sänkyyn!" Jaksaa ainoastaan jahdata pikkusiskoa, seistä päällään, hyppiä sohvalta alas, kiukutella, nauraa, keksiä jonkun uuden leikin... Toivon että olisin itse väsyneenä yhtä energinen!

Kävin läpi kuvia koneella. Vuosi sitten meillä asui tällainen. Pyöreänaamainen vauva. Nyt melkein kaksivuotias. Ihan eri näköinen, eikä yhtään vauvamainen. Tanssija ja esiintyjä kuten isosiskonsa.

Väärä lahja ja teatteria

Tein naapurin tytölle 3-vuotislahjaksi pupun vanhasta rikkinäisestä lapasesta. En ehtinyt sitä hänelle antaa, kun oma taaperoni ihastui siihen. Otti heti leikkiin ja unikaveriksi. Ei ole aiemmin kiintynyt mihinkään leluun noin. Unileluksi on tarjottu milloin mitäkin, mutta ne eivät ole olleet kovin tärkeitä. Siihen tuli kuitenkin muutos. Tämä uusi pupu on oltava mukana päiväunilla ja yöunilla. Jos sitä ei heti löydy, tulee itku. Ompelin naapuriin sitten toisen lahjan, pienen pussukan.



















Kuvauskohteena piti olla miehelle tilaustyönä neulotut kynsikkäät. Innostuinkin esittämään varjoteatteria taaperolle. Hän oli ensin ihmeissään, ei ymmärtänyt ollenkaan mitä pitäisi katsoa, äitiä, seinää vai kameraa. Tajusi sitten jutun juonen ja yritti itsekin tehdä kuvia seinälle. Ilman kyniä tällä kertaa...

Marraskuu

Viime viikonloppuna vanhempieni pihalla.

Kaksi vuotta olemme asuneet tässä osoitteessa. Ikäänkuin sen kunniaksi sain laitettua kuvia seinälle. Osa on ollut jo edellisen kodin seinällä, osa on uudempia. Tarkoitus on ollut laittaa ne esille jo aikaa sitten. Lisää on odottamassa. Isoimpia ja painavimpia tauluja ei näihin seiniin ripusteta, tulevat alas jo ennen kuin ne on saatu ylös. Mitä lie kipsilevyhöttöä seinissä. Murenee vaan. Ja vuosikymmenien saatossa, vuokralaisten vaihtuessa seinien enimmät kolot on täytetty ja maalattu päälle. Kuinkahan paljon alkuperäistä seinämateriaalia on jäljellä? Miehen kaveri on asunut naapurirapussa lapsena ja muisteli, kuinka veljensä kanssa raaputtamalla saivat aikaan ison ja syvän reiän huoneensa seinään...








Isosisko piti pikkusiskolle käsityökerhoa pakon sanelemana. Sai itse rauhan neuloa, kun antoi toiselle pienen lankamytyn ja ison virkkuukoukun. Molemmat olivat tyytyväisiä. Sillä aikaa minä keitin luumuhilloa ja paistoin lettuja. Sadeillan ratoksi.

Luumuja hankin paikallisen luomuruokapiirin kautta pari-kolme kiloa taannoin. Olivat aika pieniä ja kirpeitä. Hillosta tuli makeaa ja aromikasta. Ei tosin lettujen kanssa sopinut. Ehkä jäätelön kanssa?

Luumuhillo

pari kilo luumuja, joista kivet poistettu
jonkun verran sokeria (maun mukaan)
ripaus inkivääriä
kanelitanko
ehkä 1 dl vettä
loraus rommia

Keitetään kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes on valmista, eli hillomaista.

Ulkona ja sisällä

Ulkona

Kaunista. Lakastunutta ja paljasta. Kirpeää ja yllättävän vihreää. Tänään koko päivän on kuulunut lehtipuhaltimien ääni. Miksei huoltoyhtiö haravoi? Ajansäästöä ei näytä syntyvän puhaltimien kanssa, senverran hankalalta touhu näyttää...









Sisällä

Huolsin kesäkauden kenkiä pistääkseni osan talvisäilöön. Maalasimme miehen kanssa eteisen seinässä ammottavan aukon sisustan valkoiseksi. Ennen aukossa oli tylsä ja epäkäytännöllinen siivouskomero, mutta pikkuinen eteisemme tarvitsee lisää vaatesäilytystilaa. Komero lähti, seinää myös mukana... Paljastui vanhan komeron sisus. Samanlainen kuin makuuhuoneessamme on. 1930-luvun lopun arkkitehtuuria. Miksi se on peitetty ja korvattu paljon pienemmällä kaapilla? En ymmärrä. Aika paljon pakkelia kului pahimpien lommojen paikkaamiseen, mutta nyt näyttää siistiltä. Yksi hyllykin on jo paikallaan. Materiaalina yläkerran naapurin rikki menneestä sängystä talteenotettuja lautoja.

Yllätyksiä

Kolme kuvaani pääsi paikallisen taitelijaseuran vuosinäyttelyyn esille. Viime näyttelystä on aikaa. Jännitti. Eilen oli avajaiset. Museon aulassa tytär kirjoitti vieraskirjaan mairittelevia kehuja äidin kuvista ja kuulutti suureen ääneen, että ihanaa kun hänen pikkusiskonsa on yhdessä kuvassa... Ei muista, että hänen kuvansa on ollut useammassakin näyttelyssä esillä.

Lähtiessämme museolta, tyttö alkoi lukemaan pöydän reunalla ollutta kirjan kantta. "Äiti! Tässä lukee 'etsin lukijaa'..." Minä nappasin kirjan hänen edestään. Elämäni ensimmäinen bookcrossing-löytö!