Askartelua

Varasin pöydän joulumyyjäisiin. Neljä lauantaita olen siis töissä. Ja nyt näpertelen kaikenlaista myyntiin. Saan virkata ja neuloa rauhassa ja sanoa että teen töitä. Pupuja, rintakoruja, rannekkeita on jo valmiina tai ainakin puolitiessä. Omien keskeneräisten tekeleitteni lisäksi meillä ajelehtii monenlaisia koululaisen kotiintuomia tuotoksia, sekä niiden inspiroimia uusia ja taas uusia jouluaiheisia koriste- ja lahjajuttuja. Materiaaleiksi tyttö kelpuuttaa melkein minkä tahansa. Pumpulipuikkoja keräsin viimeksi lastenhuoneen lattialta aika kasan...

Hujan hajan sikin sokin

Lastenhuoneeseen uskaltaudun kameran kanssa kuvaamaan ainoastaan seiniä. Seinät sentään ovat joten kuten järjestyksessä. Nukkekodin katon päällä on tällä hetkellä vain rikkinäinen soittopeli (mikäsenniminytolikaan) ja purkillinen kyniä. Kaapista puuttuu ovi, "joku" roikkui sen kahvassa, kunnes saranat pettivät. Leikit siirtyvät olohuoneeseen, koska "ei tuolla mahdu". Kun tulee aika korjata leikit lattialta, jottei kukaan yöllä pimeässä kompastu, samalla tulee myös ylitsepääsemätön väsymys. Itkunsekaisella äänellä: "Mä olen niin väsynyt! Mä en jaksa tehdä yhtään mitään! Mun pitää mennä suoraan sänkyyn!" Jaksaa ainoastaan jahdata pikkusiskoa, seistä päällään, hyppiä sohvalta alas, kiukutella, nauraa, keksiä jonkun uuden leikin... Toivon että olisin itse väsyneenä yhtä energinen!

Kävin läpi kuvia koneella. Vuosi sitten meillä asui tällainen. Pyöreänaamainen vauva. Nyt melkein kaksivuotias. Ihan eri näköinen, eikä yhtään vauvamainen. Tanssija ja esiintyjä kuten isosiskonsa.

Väärä lahja ja teatteria

Tein naapurin tytölle 3-vuotislahjaksi pupun vanhasta rikkinäisestä lapasesta. En ehtinyt sitä hänelle antaa, kun oma taaperoni ihastui siihen. Otti heti leikkiin ja unikaveriksi. Ei ole aiemmin kiintynyt mihinkään leluun noin. Unileluksi on tarjottu milloin mitäkin, mutta ne eivät ole olleet kovin tärkeitä. Siihen tuli kuitenkin muutos. Tämä uusi pupu on oltava mukana päiväunilla ja yöunilla. Jos sitä ei heti löydy, tulee itku. Ompelin naapuriin sitten toisen lahjan, pienen pussukan.



















Kuvauskohteena piti olla miehelle tilaustyönä neulotut kynsikkäät. Innostuinkin esittämään varjoteatteria taaperolle. Hän oli ensin ihmeissään, ei ymmärtänyt ollenkaan mitä pitäisi katsoa, äitiä, seinää vai kameraa. Tajusi sitten jutun juonen ja yritti itsekin tehdä kuvia seinälle. Ilman kyniä tällä kertaa...

Marraskuu

Viime viikonloppuna vanhempieni pihalla.