Pyörä vapuksi

Mentiin pyöräkauppaan katselemaan. Tulin kotiin pyörän kanssa. Ihanan Ainon! Nyt puuttuu vain istuin tarakalta ja pääsemme huomenna vappuajelulle koko perhe. Täytyy lähteä kellariin kaivelemaan istuimen osia ja työkaluja.

Ja näköjään täytyy myös leipoa uusi vappukakku. Suklainen kakku, jossa puolukoita mausteena on tehnyt kauppansa ja vain palanen oli jäljellä. Nyt ei ole sitäkään. Meillä ei herkut vanhene!

Aamuista

Hän herää aamulla aikaisin. Nousee ja touhuaa omiaan. Rakentaa pesän sohvalle ja lueskelee tai katselee lastenohjelmia. Hän ehtii katsoa televisiota aamuisin, ennen kouluun- tai uloslähtöä, silloinkin tosin vain jos muistaa. Käy katsomassa oven raosta ovatko muut jo heränneet - eivät. Käy kysymässä hiljaa korvani juuressa :" Äiti. Milloin te heräätte?" Viimeistään silloin vieressäni nukkuva taapero havahtuu siskon ääneen ja nousee istumaan. Siskokset lähtevät puuhaamaan yhdessä. Rakentavat majan ja telttailevat. Kysyin esikoiselta kerran, miksi hän herää niin aikaisin aamulla. Itse olen aina ollut aamu-uninen, enkä tahtoisi millään herätä ja nousta ylös. Mies on vielä aamu-unisempi. Tyttö vastasi, että kun nousee aikaisin, ehtii tehdä enemmän. Niinpä.

Pihalla

Tai oikeastaan pyörävajassa. Vajan läpi pääsee kävelemään tai juoksemaan ja sen ympäri voi kiertää lukemattomia kertoja. Ja kaiken huipuksi pihapiirissämme on noita useampia ja lisäksi roskakatokset! Yksivuotiaan seikkailumaa parhaimmillaan.

Puuhia

Työpöytä. Lähinnä tietokoneilulle pyhitetty, sillä siinä ei juuri koskaan mahdu muuta tekemään. Purkeissa kaikkea ompelu- ja askartelu- ja puuhailuroinaa. Kivoja lankoja löytyi pussillinen lähikirpparilta parilla eurolla. Niistä suunnittelen esikoiselle synttärilahjaa. Puolitoista kuukautta aikaa. Pientä virkkuukoukkua vaan ei löydy. Täytyy varmaan hommata uusi...






Esikoisella on myös salaperäisiä puuhailuja. Kotona ja koulussa. Välillä meinaa lipsahtaa, mutta viime hetkellä muistaa ettei saa kertoa. Vielä. Äidille ainakaan. Eilen oli saippuavettä kupeissa ja huovutusneulaa etsi.








Viime lauantaina ostin lähikaupasta ruusukimpun. Reilun kaupan ruusuja. Alkavat jo ränsistyä. Kauneimmillaan mielestäni. Persoonallisia. Tuntuu kuin olisi joku juhlapäivä ollut. Harvoin nimittäin ruusuja tulee noin vain ostettua. Nuo olivat niin kauniin värisiä.

Välillä meinaa hengästyttää tuo vauhti millä pikkutaapero rientää puuhasta toiseen. Hänellä on kiire. Koko ajan. Vaikkei kotimme suuren suuri ole, niin perässä ei tahdo aina pysyä. Itse mielelläni jäisin viipymään, uppoutuisin johonkin asiaan. Mutta kaverini ei sitä salli! Hän kiipeää jo pöydälle, tai vetää koiraa jalasta alas ikkunalaudan näköalapaikalta. Tai sitten hän on löytänyt jonkun ison siskon tärkeän aarteen, joka minun pitää pelastaa ehjänä vääristä käsistä. Joskus huijaan. Annan taaperolle palan juustoa, suurta herkkua, että saan juotua kupillisen kahvia ja luettua sivun lehteä tai kirjaa rauhassa.

Keltaista

Tälle menetän lapseni taas. Hän ei viihdy enää sisällä ollenkaan. Tuskastuu jos ehdotankin hänelle, että olisi hetken rauhassa sisätiloissa. Hän haluaa leikkiä naapurustossa asuvien kavereiden kanssa aamusta iltaan pihalla. Kiipeillä, keinua, tehdä soosseja hiekkalaatikolla, juosta, kiljua... Tänään kuitenkin sain hänet kanssani kauppaan ja kokkaamaan.

Teimme tuorepastaa, ravioleja. Esikoinen oli vastuussa täytteestä. Ja pastataikinajämien muotoilusta. Kaulitsin hiki hatussa taikinaa ohuemmaksi, ohuemmaksi... Puinen kaulin apunani.