Ensin hän piiloutui itse huivin alle. Istui pitkään hiljaa "majassa". Sitten sama nukelle. Aurinko paistaa, mutta me leikimme sisällä. Aina ei jaksa mennä ulos...
Kasvimaalla naapuri esitteli toisten palstaa kaverilleen. On hallittu kokonaisuus heillä kuulemma. Meidän palsta kasvaa vahvaa, polvenkorkuista kasvillisuutta. Kitkin sitä sankokaupalla ja löysin seasta varsinaiset taimet. Ei kovin hallittua.
Tapana on innostua asioista ja sitten kiinnostus vähän laantuu. Kärsimätön luonne. Hoputan muita ja itseäni jatkuvasti. Nopeammin, enemmän jne. Sitten taas rauhoitun ja annan itseni ja muiden olla. Aikaan en saa yhtään sen enempää vaikka hoppuilisin.
Inhoan kuitenkin kiirettä. Haluan tehdä asiat reippaasti, mutta rauhassa. Yleensä kuitenkin viimetingassa. Itsepäinenkin olen. En siedä ohjeita muilta. Suoraan ainakaan. En ole kovin huolellinen vaikka haluaisin olla. Nytkin on multaa kynsien alla ja kynnet nyrhitty hampailla. Yritän oppia sietämään keskeneräisyyttä. Siedän sitä nyt jo, mutta ehkä haluan hyväksyä sen paremmin.
En jaksa kuunnella valitusta ja voivottelua. Tee jotain, jos on kurjaa! Ja silti haluan auttaa... Olisin varmaan paljon pahempi ilman lapsiani.
4 kommenttia:
Tutulta kuulostaa... Poislukien lapset ja kynsien nyrhiminen, mutta muuten kuin olisit minusta kirjoittanut.
On tullut mietiskeltyä kaikenlaista viime päivinä... Itsetutkiskelua lähinnä ;) Laiskottaa, mutta ajatukset sentään pyörii.
Kyllä auringonpaisteellakin voi leikkiä sisällä ihan hyvällä omallatunnolla. Vaikka kai tänä kesänä tuntuu, että pienikin paisteen ripe on saatava iholle, muuten d-vitamiinivarastot ehtyvät.
niin, kunpa itsekin muistaisi aina, että hoppuilu on turhaa ja kiirehtiminen myrkkyä.
laiskat leikit niitä parhaita.
Lähetä kommentti